Eettisesti Innovatiiviset Kulttuurin Uudistajat EIKU ry on perustettu 25.2.2007. Sen kotipaikka on Liperi. Toiminta-alue tässä yhdistyksen ensimmäisessä produktiossa on koko Pohjois-Karjala. Yhdistyksen puheenjohtajana toimii Pentti Holopainen, toiminnanjohtajana Paavo Joensalo, rahastonhoitajana Anneli Sorsa ja muina hallituksen jäseninä Tuire Hindikka, Matti Turunen ja Liisa Karhu. Yhdistyksen tarkoituksena on järjestää lupaaville kulttuurikyvyille mahdollisuuksia taitojensa kehittämiseen, kokeiluun ja hyödyntämiseen. Yhdistys tuottaa tai järjestää kulttuuriproduktioita, joista tämä tenavaooppera on ensimmäinen.
Paavo Joensalo on harrastanut pianonsoittoa, kvartettilaulua ja draamailmaisua jo lukioaikoinaan. Hän toimi Polyteknikkojen Kuorossa solistina ja varalaulunjohtajana 1960-luvulla ja opiskeli 1970-luvulla laulua Imatran musiikkiopistossa. Kesä Savonlinnan
oopperakuorossa v.1976 avasi sävellyskanavat lauluille, joita on kertynyt parisataa. Vuodesta 1985 lähtien hän on tehnyt myös toistakymmentä draamahahmotelmaa ja -käsikirjoitusta, joista musikaalien ”Lakkatatti” ja ”Tulenlainaaja” versiot esitettiin
Joensuussa ja Rääkkylässä. Tenavaoopperaidea syntyi alkuvuodesta 2006. Tuottajana Joensalo on toiminut Mikkelin balettijuhlien käynnistyksessä v. 1995 ja Mikkelin oopperan Naamiohuvit –produktiossa v. 1996.
Auvo Sarmanto on kuuluisan helsinkiläisen muusikkoveljessarjan vanhin. Hän on toiminut koko elämänsä ajan laajasti musiikin saralla mm. säveltäjänä, sovittajana, kuoro- ja kvartettilaulajana sekä pianistina.
Tuire Hindikka on suorittanut teatteritutkinnon Tampereen Yliopiston Draamastudiossa ja toiminut useissa teatteriyhteisöissä tuotantosuunnittelu- ja markkinointitehtävissä. Vuodesta 1980 alkaen hän on opettanut näyttämötaidetta Joensuun Vapaaopistossa ja on nykyisin Joensuun seudun kansalaisopiston suunnittelijaopettaja. Hindikka on toiminut lukuisien kansainvälisten tapahtumien kouluttajana useissa eri maissa. Hänen kiintoisimmat ohjauksensa ovat olleet kalevalainen musiikkinäytelmä AINO, joka vieraili teatterifestivaaleilla useissa eri maissa sekä Joensuun Laulujuhlille toteutettu Peter Maxwell-Daviesin lastenooppera Tuhkimo, joka vieraili myös Helsingin juhlaviikkojen lastenkulttuuriohjelmistossa.
Eeva Sinkkonen on toiminut Joensuun vapaaopistossa, nyttemmin Joensuun seudun kansalaisopistossa teatteri- ja ilmaisutaidonopettajana vuodesta 1994 lähtien.
Tuuli Kaukoranta on opiskellut klassista laulua syksystä 2003 lähtien Rauno Keltasen johdolla Joensuun konservatorion musiikkiopistossa. Lyseon lukiossa hän osallistui kolmena vuotena Marja Tohkasen ohjaamiin näytelmiin ja esitti mm. pääroolin Bertolt Brechtin näytelmässä Sezuanin hyvä ihminen.
Sinikka Päivinen valmistui ylioppilaaksi Niinivaaran lukion musiikkilinjalta. Hän on opiskellut yksinlaulua Rauno Keltasen johdolla Joensuun konservatoriossa jo vuodesta 2002 lähtien. Hän aloitti esiintyjäuransa Joensuun kaupunginteatterin “Valamon yksinäinen” –näytelmässä ja saman teatterin “Viulunsoittaja katolla”- musikaalissa hän esiintyi ensin Bielken ja myöhemmin Sprintzen rooleissa. Muusikkoperheen kasvattina hän kokee kutsumusta kulttuurin pariin. Päivinen opiskelee myös Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa pukusuunnittelulinjalla ja on luonut EIKU -tenavaoopperan upean puvuston yhdessä Riikka Koistisen kanssa.
Matti Turunen on monipuolinen musiikkitaiteilija. Hän on opiskellut Joensuun konservatoriossa Anitta Hirvikankaan, Matti Haapasalon ja Janne Mertasen johdolla pianonsoittoa. Laulutaidossa ohjaajina ovat olleet Tom Krause, Ritva Laamanen ja Rauno Keltanen. Hänet on nähty Joensuussa mm. lyseoteatterin näytelmissä Kullervo, Viulunsoittaja katolla ja Seitsemän veljestä. Hän on esiintynyt monissa konserteissa ja kesän 2001 hän lauloi Savonlinnan oopperakuorossa. Vuonna 2002 Helsingin konservatorion Troijan naiset -oopperassa Matti Turunen lauloi Kuningas Menelaoksen roolin. Hän on työskennellyt kanttoreiden sijaisena ja musiikin opettajien sijaisena lukuisilla eri paikkakunnilla.
Markus Hänninen on opiskellut Joensuun konservatoriossa ja toimii kevyen musiikin saralla ammattimuusikkona. Kokemusta rumpujen soitossa on kertynyt sekä pienissä soolokeikoissa että festareissa aina Pori Jazz–tasolle asti. Hän omaa luontaista lahjakkuutta myös laulajana ja koomikkona.
Timo Ikonen aloitti sellonsoiton opiskelun 7-vuotiaana Pertti Leinosen johdolla Joensuun konservatorion musiikkiopiston perustasolla. Keväällä 2004 hän siirtyi Istvan Zaborszkyn oppilaaksi. Joensuun Konservatorion perustutkintolinjalla hän aloitti vuonna 2005. Hän on ollut mukana useilla musiikkileireillä opettajinaan mm. Pirre Maijala ja Timo Törmä.
Ikonen on osallistunut kuorotoimintaan, joka on pohjana tenavaoopperan lauluroolille.
Anniina ja Emilia Joensalo ovat sisarukset, joiden näyttämötyöskentelylle liikunnallista pohjaa antaa pitkäaikainen ja tiivis lentopalloharrastus. Anniina on toiminut Joensuun seudun kansalaisopistossa myös Ulla Lehmusoksan ohjaamassa nuorisoteatteriryhmässä.
Mari ja Laura Ponkilainen ovat sisarukset, jotka harrastavat monipuolisesti musiikkia, tanssia ja liikuntaa. Mari on jo esiintynyt mm. Cat People -tanssiryhmässä.
Lotta ja Nelli Mattila ovat helsinkiläiset, äitinsä juuriltaan pohjoiskarjalaiset sisarukset. Näille englantilaisen koulun oppilaille on nuoresta iästään huolimatta kertynyt jo erilaisia esiintymiskokemuksia. Esiintyjien kuopus Nelli halusi päästä ”temppukouluun” ja toive toteutui tenavaoopperan avulla.
Anja Sinkkonen Lotan ja Nellin joensuulainen isoäiti on lasten parissa elämäntyönsä tehnyt lastenhoitaja. Työssään hän on toiminut lasten kulttuuriharrastusten opastajana mm. nukketeatteriesitysten saralla.
Liisa Karhu suoritti viulunsoiton opettajan jatkotutkinnon Joensuun konservatoriossa v. 2004 ja valmistui alttoviulun musiikkipedagogiksi P-K:n ammattikorkeakoulusta. Karhu on opettanut viulunsoittoa Kuhmon musiikkiopistossa sekä Kainuun musiikkiopistossa. Hän toimii viulunsoiton tuntiopettaja Keski- ja Pielisen - Karjalan musiikkiopistoissa ja Joensuun seudun kansalaisopistossa sekä toimipaikan johtajana Pielisen - Karjalan musiikkiopiston Ilomantsin toimipaikassa. Karhu on esiintynyt erilaisten kokoonpanojen kanssa eri puolilla Suomea ja lukuisilla ulkomaisilla esiintymismatkoilla. Hän ohjaa Joensuun seudun kansalaisopiston Kontion Polska – ryhmää. Siihen kuuluvista tenavaoopperaorkesterin soittajista on taustatietoja seuraavassa:
Sofia Kortelainen on soittanut viulua yli 10 vuotta Joensuun konservatoriossa Edward Kotorovin johdolla. Hän hakee tänä keväänä musiikin alan ammattilaiskoulutukseen
Jasmiina Kaasinen on soittanut viulua 4 vuotta Kontiolahden- ja Joensuun seudun kansalaisopistoissa Liisa Karhun oppilaana.
Nea Hämäläinen on soittanut viulua 4 vuotta ensin Kontiolahden kansalaisopistossa ja nykyään Keski-Karjalan musiikkiopistossa Liisa Karhun oppilaana.
Laura Tanskanen on soittanut viulua 2 vuotta Kontiolahden- ja Joensuun seudun kansalaisopistoissa Liisa Karhun oppilaana.
Maarit Ryynänen on harrastanut nokkahuilun soittoa 7 vuotta. Hänen aiempia instrumenttejaan ovat piano ja kantele. Hän ohjaa myös Mannun Vartijoiden tanssiryhmää.
Raisa Päivinen soittaa mm. Otawa -yhtyeessä, tekee klassisen viulunsoiton B-tutkintoa Pohjois-Karjalan AMK:ssa ja on valmistunut musiikkipedagogiksi Keski-Pohjanmaan AMK:sta pääaineenaan kansanmusiikki.