Eettisesti Innovatiiviset Kulttuurin Uudistajat EIKU RY

Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Eettisesti Innovatiiviset Kulttuurin Uudistajat EIKU ry ja sen kotipaikka on Liperi.
Yhdistys on perustettu 25.2.2007.

Tarkoitus ja toiminnan laatu

Yhdistyksen tarkoituksena on järjestää lupaaville kulttuurikyvyille mahdollisuuksia taitojensa kehittämiseen, soveltamiseen, kokeiluun ja hyödyntämiseen. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys tuottaa tai järjestää erilaisia kulttuuriproduktioita. Toimintansa tukemiseksi yhdistys järjestää maksullisia kulttuuritilaisuuksia ja -tapahtumia, keräyksiä, kampanjoita ja arpajaisia, solmii yhteistyösopimuksia muiden yhdistysten tai yritysten kanssa ja ottaa vastaan lahjoituksia.
Toiminta tapahtuu sekä maakunnallisesti, kansallisesti että kansainvälisesti ja esityksiä pyritään suuntaamaan erityisesti sellaisille katsojaryhmille, jotka syystä tai toisesta eivät yleensä pääse osallistumaan kulttuuritapahtumiin.

Perustajäsenet

Paavo Joensalo
Marjatta Joensalo
Pentti Holopainen
Kirsti Nortia - Holopainen
Anneli Sorsa
Jukka Sorsa
Mauri Vänskä
Kaija Vänskä

 

 

 

 






c
b
a